perjantai 9. marraskuuta 2012

Irenen lukuvinkit: Kuolema



Olen vinkannut näitä kirjoja asiakkaillemme Myyrmäen kirjastossa. Idean kuolema-aiheiseen kirjavinkkaukseen sain mielenkiintoisesta viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Katkera Manalan kannu. Suosittelen sitä kaikille kansanperinteestä, historiasta ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneille. Syksyiseksi vinkkauspäiväksi sopi hyvin marraskuun 1. päivä, Kuoleman päivä. Niin ja tuo marrashan tarkoittaa kuolemaa…

Kirja kertoo kiehtovasti mm. pakanallisen ja kristillisen kulttuurin sekoittumisesta ja rinnakkainelosta sekä erilaisista kuolemaan liittyvistä uskomuksista ja käytänteistä. Monet kansanuskon ja kristinuskon käsitykset kuolemasta ja kuolleista elävät edelleen toisiinsa kietoutuneina, osana nykyaikaistakin kuolemaa.

Tämän kirjan valitsin mukaan, koska siinä on viehättävä artikkeli itkijänaisista ja naurattajanainen Buffonasta – siinä siis nauru ja kuolema yhdistyvät kauniilla tavalla.

Sarjakuvaromaani perheestä, joka pyörittää hautaustoimistoa (funeral home). Tarinan edetessä perheen tytär osoittautuu lesboksi ja romanttista sisustamista harrastavalla isälläkin on nuoruudessaan ollut homosuhteita. Hautuukoti sopii erinomaisesti mustan huumorin ja sarjakuvien ystävälle.  

12-vuotiaan pojan kotona on aina ankea tunnelma, jonka syytä hän ei tiedä. Yhtä kodin huonetta ei saa käyttää, mutta se on sisustettu kuin jollekin pojalle. Siellä on myös legoja, joilla ei saa leikkiä. Yllättäen poika saa kuitenkin kuulla lapsena murhatusta enostaan. Muut lapsiuhrit on haudattu nummelle, mutta enon ruumista ei koskaan löytynyt. Kirjaston vanhoista lehdistä selviää murhaajan nimi ja vankila. Siitä alkaa kirjeenvaihto…

Pyövelit olivat keskiajalla parjattu ja halveksittu, mutta kuitenkin tärkeä ammattikunta. Pyövelinhomman lisäksi heillä oli myös muita velvollisuuksia, joista he saivat hieman palkanlisää.

Hautausmaa on pieni ja sympaattinen kirja – hautausmaista. Pääasiassa ovat kuvat, joita kommentoivat lyhyet tekstit.

Tämä kirja on yllättävää kyllä, ilmestynyt USAssa jo vuonna 1915. Kulttimaineeseen noussut kirjahan julkaistiin Suomessa vasta 1970-luvulla. Kirja koostuu eräänlaisista muistokirjoituksista, joita kuolleet ovat ”kirjoittaneet” itsestään. Vainajat kertovat yllättäviä asioita elämästään, esimerkiksi erilaisista sattumuksista ja vaikkapa siitä, kuinka eläessä tuli huijattua paikallisia asiakkaita.

Eräänä päivänä Anna-Leena Härkösen ovelle tuli ei-toivottuja vieraita. Poliisikaksikko tuli kertomaan siitä, että sisar on hypännyt parvekkeelta alas. Vaikka sisaren itsemurha ei ollutkaan aivan odottamaton, niin se herätti runsaasti syyllisyydentunteita. Mitä olisin voinut tehdä toisin? Yhdessä kasvaminen ja eletty elämä oli nyt enää muistoissa, joita piti käsitellä.

Työtön toimittaja ottaa eläintarhasta lemmikseen pingviinin, jota eläintarhalla ei ole enää varaa ruokkia. Molemmat kulkevat tyhjässä huoneistossa allapäin. Yllättäen toimittaja saa työn: hänen tulee kirjoittaa muistokirjoituksia lehteen. Asiassa on kuitenkin oudot piirteensä. Muistokirjoitukset tehdään elävistä ihmisistä, joita alkaa kuolla muistokirjoitusten valmistumisen jälkeen.

Teini-ikäinen Mort tarvitsee kasvaakseen ja aikuistuakseen työpaikan. Pestuumarkkinoilla työnantajat ja työtä hakevat kohtaavat toisensa. Mort odottaa isän kanssa puoleen yöhön, kunnes luiseva herrasmies tulee pestaaman hänet apupojakseen. Uusi isäntä on itse Kuolema. Mikäli pidät humoristisesta fantasiasta, niin lue tämä!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Irenen lukuvinkit: Matkat


Näyttelijä, kirjailija Vivi-Ann Sjögren haluaa matkoillaan tutustua niin paikallisiin ihmisiin kuin kulttuuriinkin. Tässä kirjassa meksikolainen ruoka on vahvasti läsnä. Oletkos muuten kuullut sinisistä maisseista? Niistä voi valmistaa vaikkapa sinisiä tacoja. Kirja sisältää lukijan iloksi myös reseptejä.

Toimittaja Matti Rämö alkoi vakavan sairauden jälkeen pyöräillä tosissaan ja pitkiä matkoja. Eräs hänen fillarimatkoistaan lähtee Suomesta ja päättyy Saharaan. Pyörä kokee kovia, sillä sen on kuljetettava pyöräilijän lisäksi myös tämän varusteet. Tätä kirjoittaessa (marraskuu 2012) Rengasrikkoja Saharassa löytyy myös Yle Areenasta Rämön itsensä lukemana.

Kääntäjä Kyllikki Villa on vuosikausia reissannut käännöstöidensä kera ympäri maailmaa. Hän pohtii niin maailmaa, käännöstöitään, vieraalla kielellä toimeen tuloa kuin vanhuutta ja sen vaivojakin. Vanhalla rouvalla on pukuja eri tilaisuuksiin – kuinka iso kapsäkki hänellä mahtaakaan olla? Teos löytyy myös äänikirjana.

Lokikirjan pitäjä, näyttelijä Pirkko Saisio innostuu kumppaninsa kanssa ostamaan vanhan laivan, jonka ylläpito ei olekaan niin helppoa, kuin alun perin luultiin. Seilaamisessakin on omat kommervenkkinsä. Laiva pysyy kuitenkin pinnalla ja saa paljon taiteilijoita vieraakseen. Teos löytyy myös äänikirjana, jossa lukijana toimii laivareissut lapsena kokenut Saision tytär Elsa.

Hyvistä ja kätevistä matkaoppaista tässä on esimerkkinä Barcelona : kartta+opas. Suosittelen kuitenkin kaikkia tämän sarjan kirjoja; ne ovat pieniä, käteviä käyttää ja selkeitä sisällöltään. Kartat ovat neljä kertaa kirjan kokoisiksi aukeavia sivuja. Olen suunnistanut monessa kaupungissa näitten karttojen avulla. Käypä siis lähikirjastossa tutustumassa niihin.

Teos on todellakin nimensä veroinen. Robert Penn hehkuttaa teoksessaan polkupyöriä,  polkupyörämatkailua ja pyöräilyn historiaa. Hän on hankkimassa uutta pyörää ja samalla käy pyörän eri osat huolella läpi. Kirjan avulla sain kurkistettua pyöräilyhullun mieheni sielunelämään sekä ymmärsin jotakin pyörän rakenteeseen liittyviä asioita. Tiesitkö muuten, että ensimmäinen ”polkupyörä” ei ollut sellainen isopyöräinen, vaan potkupyörä? Polkimettomia potkupyöriähän näkyy nykyisin pikkulapsilla…

Jotkut kokevat syntyneensä väärään sukupuoleen. Mitäpä jos olisi syntynyt henkisesti ruotsalaisena? Nousiaisen romaanin päähenkilön kanssa voi matkata ruotsalaisuuteen ja Ruotsiin; suosittelen. Tosin matka ei ole vailla mutkia… Kom-teatterilla on myös romaanin pohjalta tehty upea näytelmä, jota suosittelen lämpimästi.

Tallinna, tuo ihana keskiaikainen kaupunki! Moni tosin jää vain keskustaan, eikä lähde rohkeasti liikkeelle. Tallinnassa on kuitenkin nähtävää myös keskustan ulkopuolella. Lainaa kirja, lähde Tallinnaan hotellireissulle ja osta julkisen liikenteen vuorokausilippu. Voit tutustua vaikka eläintarhaan (norsut!) tai mennä Rocca al Maren ulkoilmamuseoon tuulimyllyjä tuijottamaan. Museon taloihin pääsee myös sisälle. Tervemenoa Tallinnaan!

Nimestään huolimatta Venäjää aikuisille ei ole kielikurssi, vaan sen avulla on tarkoitus oppia tuntemaan paremmin suurta naapuriamme, Venäjää. Hannu Mäkelä on päässyt ihan lähietäisyydelle, sillä hänellä on venäläinen vaimo, joka myös asuu Venäjällä. Mäkelä kertoo mielenkiintoisia tarinoita venäläisistä ja oikoo samalla suomalaisten ennakkoluuloja.

Jukka Viljanen on seikkailujuoksija. Nettisivuilta voit lukea hänen tempauksistaan, mm. juoksusta Libyan Saharan halki. Vaikka olosuhteet aavikolla ovat ankarat, Viljanen juoksi 50 kilometrin päivämatkoja. Juha Hietanen on kirjoittanut Viljasen juoksuista kirjan
Seikkailujuoksija : Jukka Viljasen pitkä taival Saharan halkijuoksijaksi. Kirjan voit lainata HelMet-kirjastoista.

Nämä kirjat yms. olen vinkannut kuulijoilleni 11.11.2012 Myyrmäen kirjastossa.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Irenen lukuvinkit: Oudot jutut

Kaikki nämä ovat jollain tavalla outoja - suosittelen!


Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha
- palkittu novellikokoelma maagisen realismin hengessä

Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian
- Eurooppaa vaivaa unikato. Florian Romanian romani, joka auttaa ihmisiä kosketuksellaan.

Mats Heinsaar: Epätavallinen ja uhkaava luonto
- kirjassa on outoja ja vinksahtaneita novelleja, joita tukee Priit Pärnin taidokas kuvitus.

Sari Peltoniemi: Suomu
- nuortenkirja, joka sopii myös aikuisille. Vaihtoehtohistoriaa, lohikäärmeitä yms.

Jenny Kangasvuo: Sudenveri
- moderni ihmissusiromaani, jossa ollaan nykyajassa.

Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni
- jännityskertomuksia, myös kauhua.

Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa
- lastenkirja, jossa C. joutuu kodistaan löytyvän suljetun oven kautta rinnakkaistodellisuuteen. Aikuisenkin tukka nousee pystyyn tätä lukiessa!
- myös leffana Coraline ja toinen todellisuus sekä sarjakuvana

China Miéville: Toiset
- fantasiaa, mutta myös dekkari – uuskummaa!!!

Neil Gaiman: Maanalainen Lontoo
- Lontoon katujen alla on toinen maailma…

Mia Vänskä: Saattaja
- fantasiaa, kauhua. Kirjan Saattaja on kuin Tuonen lautturi.
- tulossa myös äänikirjana

Nämä kirjat olen vinkannut yleisölleni 4.10.12 Myyrmäen kirjastossa

perjantai 14. syyskuuta 2012

Matka outoon maailmaan


Hieronymus Bosch: yksityiskohta teoksesta Maallisten ilojen puutarha (n. 1480-1505)

Kirjasto on karkkikauppani, sen hyllyt notkuvat kaiken ihanan ja kiinnostavan painosta. Tarjolla on kirjoja moneen makuun. Ällömakeita, väkeviä, suolaisia, ihanan pureskeltavia, monivärisiä ja sellaisia, joista ei oikein tiedä, mitä mieltä niistä olisi.
Erityisen innostunut olen, kun varattavissa on uusia kulttuuri- ja arjen historioita. Kulttuurihistorioita lukiessani eläydyn tapahtumiin ja mitä erikoisempi aihe, sen parempi! Suhteeni historiallisiin aiheisiin on samanlainen kuin maagiseen realismiin, scifiin ja fantasiaan. Niitä lukemalla voin matkustaa itselleni outoon aikaan ja paikkaan. Historiat ja kulttuurihistoriat ovat luettavuutensa lisäksi tiukkaa asiaa.

 

Seksiä ja synnytyksiä

Kirsi Vainio-Korhosen monipuolinen Ujostelemattomat : kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa kuvaa kätilötyön käytänteitä 1700-luvulla. Kätilöitä koulutettiin Ruotsissa jo 1700-luvulla, jolloin naisilla ei muuten ollutkaan asiaa opin teille. Opinnot olivat tiukkaa teoriaa sekä kätilötyön käytännön harjoituksia. Opiskelija joutui tenttiin, jonka hän saattoi myös reputtaa. Valmistuttuaan kätilöt toimivat itsenäisesti, vaikka naisina he olivatkin aviomiehensä edusmiehisyyden tai isänsä holhouksen alaisina. Hyvä kätilö saattoi ansaita todella hyvin, kirjassa kerrottiin eräästä, joka toimi myös pankkiirina.
Ensimmäisiä lukemiani kulttuurihistorioita on 1986 ilmestynyt Timo Niirasen Erotiikan kulttuurihistoria. Kirjasta voit lukea vaikkapa seksiin liittyvistä sanoista. Vanhoja, omaperäisiä ja ilmeisesti kantasuomalaiselta kaudelta peräisin ovat mm. nisä, nänni, kiima, naida, häät, siittää ja syntyä. Myöhemmin luotuja sanoja taas ovat esimerkiksi Maskun Hemmingin (1550?-1619) ensimmäisenä käyttämä avioliitto ja Elias Lönnrotin (1801-1884) luomat sanat kuten suudelma, istukka ja pahe.

 

Nautintoaineet, kuolema ja klemmarit

Wolfgang Schivelbuschin Nautintoaineiden kulttuurihistoria käsittelee aihetta mausteista, kahvista ja suklaasta alkaen. Tiesitkö että 1800-luvun alussa oopiumia saattoi Lontoossa ostaa lauantaisin työviikon päätteeksi apteekista? Työläisten palkat olivat tuolloin niin huonot, ettei heillä ollut varaa olueen eikä väkijuomiin.
Toinen löytö on Heikki Lehikoisen Katkera Manalan kannu : kuoleman kulttuurihistoria Suomessa. Kun löysin teoksen, pieni folkloristi minussa hihkui onnesta. Me kaikki kuolemme, mutta silti kuolema on etäinen ja kavahdettava, siitä ei puhuta. Kirjan avulla voit tutustua kuolemaan suomalaisessa kansanperinteessä ja pohtia omaa suhdettasi kuolemaan.
Peter Englundin Pultavan useimmat historian ja kirjojen ystävät tietävät, koska se tuli luentasarjana radiosta. Minua sotahistoria ei niinkään kiinnosta, mutta Englund on kirjoittanut muita mielenkiintoisia teoksia. Esimerkiksi Hiljaisuuden historiasta selviää vaikkapa ruuvimeisselin tai paperiliitimen historiaa.
Ai mitäkö varaan seuraavaksi? No tietysti Tiia Aarnipuun ja Petja Aarnipuun Kondomikirjan!

Fanin tunnustus -juttusarjassa HelMet-kirjaston työntekijät paljastavat henkilökohtaiset suosikkinsa kirjaston kokoelmista.

Syksyllä vinkkaan Myyrmäen kirjastossa kirjoja teemoilla Oudot jutut (to 4.10. klo 18), Matkat (to 11.10. klo 14), Kuolema (to 1.11. klo 18) ja Seksi (to 29.11. klo 18). Tervetuloa kuuntelemaan!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

heinäkuun FB-vinkkejä


Älä korjaa kirjaston kirjoja itse


Kuva


MAALISKUUN FB-VINKKEJÄ

Nämä vinkit ovat Facebookista; kaikkia ei ole tässä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Osaisinpa ranskaa!

Varasin itselleni Myyrmäen kirjastoon iki-ihanan ja paksun leivonta- & herkkukirjan, jossa on niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja. En raahannut sitä kuitenkaan kotiin, missä odottaa jo ennalta hyllyllinen ihanuuksia... Selailin tietysti huolellisesti. Niin, otsikot ovat ranskaksi, vaikka itse kirja onkin ruotsinkielinen. Kirjasta löytyy mm. le kanelbulle.

 http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C%7CRb2040009

tiistai 22. toukokuuta 2012

Rankka novelli

Neulepiiri kokoontui Myyrmäen kirjastossa viime keskiviikkona. Luin Sari Malkamäen kirjasta Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita novellin Rinta, mikä herätti runsaasti keskustelua. Rintasyöpä, tai sen uhka, on asia joka koskettaa useita naisia.

Paikalla oli minun lisäkseni seitsemän innokasta keskustelijaa, joista osa kilisytteli puikkoja. Eräs ahkera neulojatar oli neulonut Jorvissa syntyville vauvoille lahjoitettavaksi kuusi (!) myssyä! Katso myssyasiasta vaikka täältä.

maanantai 21. toukokuuta 2012

UUSI BLOGI ON SYNTYNYT!

Tämän blogin tarkoitus on koota eri puolilla antamani lukuvinkit. Myyrmäen kirjaston Facebookiin (tykkää!) olen tehnyt lyhyitä kirjavinkkejä ja neulepiirissä (> neulepiiri) olen lukenut novelleja.

Uudet HelMet-sivut avautuvat piakkoin, toivottavasti jo kesäkuun yhdestoista päivä. (Niistä tulee hienot!!!) Sivustolla tullaan julkaisemaan kirjoittamani artikkeli arjen- ja kulttuurihistorioista ja se päätyy myös tänne. Lisäksi syksyllä vinkkaan neljä kertaa aikuisille. Kolme niistä eli Kuolema, Seksi ja Oudot jutut pidän Myyrmäen kirjastossa; päivää en ole vielä päättänyt. Neljännen vinkkauksen eli Matkat teen Tikkurilan kirjastossa 8.10. klo 14. Kukin kirjavinkkaus sisältää 10 kirjaa ja kestää 45 min.

Miksi blogi on toisen blogini yhteydessä? Eka syy on tietysti se, että salasanoja ja muita on hävyttömän paljon. Tällaista on paljon helpompi hallinnoida. Toinen on se, että mulle kirjat ja kirjallisuus on sekä työtä että hupia. Seison sanojeni takana, mulla ei ole mitään hävettävää. Kun vinkkaan jonkun kirjan, niin olen sitä mieltä, että se kannattaa lukea. Kolmas on se, että täältä on helppo katsoa vinkkejä. Vinkkausten pituudet vaihtelevat pätkästä pitkään.

Lukuterveisin Irene

PS. Satunnaisesti voin vinkata äänikirjan, leffan tai musiikkia...

--------------------------------

Luin neulepiirissä Roald Dahlin kokoelmasta Rakkaani kyyhkyläiseni novellin Lampaalla teurastettu. Dahlin kirjoissa on oivallista mustaa huumoria. Erityisesti hänen lastenkirjansa, esimerkiksi Iso kiltti jätti, ovat kansainvälisesti tunnettuja ja tunnustettuja kirjoja. Suosittelen sekä aikuisten että lastenkirjoja! Aikuinenhan voi vaikka treenata englannin taitoaan lastenkirjan avulla...